tyynyjen tarinointia

Olen alkanut kaivata taas värejä. Pari vuotta on hurahtanut harmaan sävyjä ihaillessa sekä mustan ja valkoisen yhteiseloa  seuraten. Kahta kudottua tyynyä lukuun ottamatta valmistin sohvatyynyt siivousurakkani aikana omista kätköistä löydetyistä materiaaleista. Suosikkini on tuo sinertävä, jossa nainen tanssahtelee saman sävyisessä mekossaan (upeaa rintakorua on turha säilyttää kaapissa). Tyynyn materiaali on vanhempieni vanha täkki, se on kulkenut matkassani siitä saakka, kun muutin kotoa ensimmäiseen opiskelija-asuntoon. Osoitteesta toiseen on kulkenut  tuo täkki mukanani ja matkan aikana sen kulmista on leikelty paloja erilaisiin käyttötarkoituksiin, nyt viimeinen palanen jatkaa kulkuaan tyynynä. 

Maatuskakangas on kaunis ja saa minut hymyilemään (samainen maatuskakuosi kuin aiemmin tekemässäni punaisessa tyynyssä, kangas Pikku Iidan Puodista). Turkoosilla pohjalla pyöriskelevät maatuskat saivat seurakseen vihreää verhokangasta, jota on pyörinyt kääröinä liinavaatekaapin perukoilla. Kapeita kääröjä, kangasta metri tolkulla joita en ole osannut kuitenkaan käyttää mihinkään. Niistä luopuminen ei ole myöskään onnistunut, syystä että; tuota pellavaisen kaitaliinan mieleen tuomaa  kangasta oli hääpäivänämme levitetty pitkin juhlapöytiä. Tuo ihana päivä viiden vuoden takaa...ja niin hyvin muistiin painautuneena. Rullalla liinavaatekaapissa. Tunnearvomittarini pistää säilyttämään aivan liikaa asioita. Kenties täytyisi oppia luopumaan enemmän...

Kudotut tyynyt muuttivat lastenhuoneesta olkkarin sohvalle, oman mummoni tekemiä arvokkaita kätten töitä. Kukkatyyny, kirppikseltä löytyneesta pussilakanasta (samaisesta kankaasta syntyi keväällä mekko). Pienestä tyynystä löytyy vanhaa, keltaruudullista keittiön verhoa (löytyy myös samaisesta, edellä mainitusta mekosta) sekä vuosia sitten tehty huovutuskokeilu.

 ...ja niin parin vuoden hiljaiselon jälkeen alan pukea kotiamme taas  iloisiin väreihin. Voi kuinka nautin tästä! ...kokosin vielä liinan ystäväni lähettämistä kirppislöydöistä, pienistä virkatuista liinoista ja komerossa majaillut seinävaate pääsi lepäämään yhden nojatuolin päälle sekä pienet, somat, keltaiset tyynyt jotka pyysin äidin vaatehuoneesta muuttamaan meille sopivat myös mainiosti porukkaan...

Olohuoneen väripilkkuna olevalla lasten keinutuolilla 
olisi myös tarina kerrottavana, 
kaunis sekin - tuoli että tarina...
 

terapiaa

Onkohan muovisten säilytyslaatikoiden yhteyttä mielenterveyteen tutkittu? 

Olen varma, että jos on niin niiden vaikutus hyvään oloon ja jaksamiseen on todettu myönteiseksi (ja yhtä toimivaksi kuin liikkuminen luonnossa).  

Siinäpä rautainen yhdistelmä lauantaipäivään: 

pieni metsäretki perheen kanssa (siihen luetaan myös kummityttömme), 

patikoiden robin hoodin jalan jäljillä, makkaranpaistoa ja 

eväiden syöntiä lammen rannalla

SEKÄ

ullakon ja komeroiden siivousta. 

Mikä ilo onkaan purkaa nuo kaiken maailman pussit ja nyssäkät omiin laatikoihinsa,

tutkien samalla millaisia aarteita ja kankaita komeron nurkkiin on kätkeytynyt.

Sohvatyynyinspiraatiohan sieltä löytyi myös...

hilloamishulluutta

Sitä voi sitten tosiaan hullaantua niin monesta asiasta, 

tällä kertaa sekoamisen saivat aikaan karviaismarjat.  

En tiedä mikä minut valtasi alkuviikosta (jonkin sortin hulluutta sen oli pakko olla, ennen kokematonta minulle, kun kyseessä on hilloaminen). Keräsin karviasia, vaaleita ja punaisia, ja tein hillokokeiluja - neljää eri sorttia. Into vaan kasvoi, kun maistelin tuotoksia ja pidin makuelämyksistä! 

Karviaiset ovat joka vuosi haastaneet meidät vuosittaiseen kilpaan. Kuinka selättää nuo ihmeelliset marjat jotka tuntuvat muuttuvan kattiloihin ja piirakoihin siirrettyinä niin karvaiksi. Nuo mukavat marjat, jotka puskasta suoraan suuhun napsittuna ovat muuten niin maistuvaa naposteltavaa.  Tähän asti en ole vilpittömästi pystynyt sanomaan, että pitäisin jatkojalostuksen käyneistä marjoista vaan olen kelpuuttanut ne syötäväksi vain suoraan piikkisiltä oksilta...  
Tämän viikon kokeilujen jälkeen käännän takkini - annan näille marjoille (sekä itselleni) uuden  mahdollisuuden ja aion tutustua rauhassa,  tämä sato oli miellyttävä muutos mielipiteeseeni karviaismarjojen sopivuudesta hilloksi. Niistä saa  oikeasti maistuvia hilloja vieläpä moneen makuun ja käyttötarkoitukseen. 

Useiden litrojen purkittamisen jälkeen kellarissamme on pino karviaismarjahillopurnukoita , jotka on maustettu rommilla tai neilikalla ja kanelilla tai omenalla, appelsiinin kuorella ja kardemummalla... Purkit odottavat nyt  vain virkattuja kansien päällisiä ja kauniita etikettejä...

...ja mehua löytyy myös. Maija porpatti pari päivää ja nyt on myös mehuvarasto täytetty talven varalle suosikillamme, mustaviinimarjamehulla. 

Syksyiltojen avajaiset ahkeran säilömisen kunniaksi. 

Tämä saapuva hämärä on oikeastaan aikas hienoa aikaa nautiskella, ihan vaikka keskellä viikkoa. Aikahyppy 50-luvulle, suorastaan satumainen hetki, istua ja kuunnella tarinoita, rakkaan ihmisen kertomana kynttilän valossa. Millaista olikaan arki maaseudulla silloin ennen... Pienen kyläkoulun keittäjällä-siivoojalla-talonmiehellä ei ollut työaikoja, kun pakkanen paukkui, koulu täytyi lämmittää, ruoat hakea hangesta silloin kun ne sattuivat sinne saapumaan... ei satua vaan niin totta. Eikä ne hillotkaan olisi syntyneet hymyssä suin ilman tämän sisukkaan naisen käsiä. 
Äidille, kiitos. 

Rommilla höystetty karviaismarjahillo, brie-juusto, punaviini, kynttilät 

- tervetuloa syksy!

Rommilla höystetty karviaismarjahillo

1/2 kg punaisia karviaismarjoja

1/2 dl vettä

3 1/2 dl hillosokeria

1/2 dl tummaa rommia

1. Perkaa marjat ja huuhtele ne tarvittaessa

2. Kuumenna vesi ja marjat kattilassa. 

Lisää hillosokeri vähitellen joukkoon ja 

keitä seosta noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä.

3. Jäähdytä hilloa ja poista mahdollinen vaahto. 

Sekoita rommi hillon joukkoon ja purkita hillo.

ITE-taidetta?

tekijä:           tuntematon (joskin tekijästä on erittäin vahva epäilys)

teoksen nimi:     sinisiä ajatuksia

valmistumisvuosi: elokuu 2011

tekniikka:        vahaliiduilla valkoiselle makuuhuoneen matolle

ITE-taide, nykykansantaide tai outsider-taide o­n uudelleenartikuloitua kansantaidetta.  Se sanoutuu irti perinteisen kansantaiteen kollektiivisesta luonteesta sekä traditiosidonnaisuudesta ja korvaa ne yksilöllisellä taiteilijuudella ja omaperäisellä luovuudella. Perinteinen kansantaide edusti esteettisesti korkeatasoista käsityötä, nykykansantaide o­n kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta. 

Suuntauksen nimen kirjaimet ITE tulevat sanoista "itse tehty elämä"ja outsider engl. vieras, ulkopuolinen, sivullinen. 

(Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/ITE-taide)

Teos on mielestäni onnistunut, 

koska sen kohtaaminen on herättänyt hyvin monenlaisia tunteita. 

Teoksen yllättävä ensikohtaaminen sai pintaan kiukkua ja harmitusta, 

mutta epäilyksen alla olevan tekijän tuleminen tilanteeseen ja 

toteamalla teoksestaan sininen vahaliitu kädessä, 

hymyssä suin ja ylpeänä "- Höntö "

ei voinut muuta kuin hymyillä itsekin...

 

punaisin maustein

Vierailimme viikonloppuna kodissa, jossa tuntuu aika pysähtyvän. Ihanan rauhaisaa ja kaunista katsella, silmät kiertää mitä uusia löytöjä on sitten viime näkemästä tehty naapuritalon kellarikirppikseltä. Tässä kauniissa kodissa valo heijastelee valkoisesta sisustuksesta nostaen herkulliset, punaiset ykstityiskohdat pirteästi esiin... Tämän kodin hengettärille halusinkin viedä jotain itse tehtyä, valinta oli helppo: jotain valkoista tai jotain punaista, pitsiä tai "kristallia".

Viemisiksi valmistui tyyny. Tämän suloisen maatuskakankaan tilasin Pikku Iidan Puodista. Siihen yhdistin kierrätyskankaita kaapeistani, hieman valkoista pitsiä, pilkkunauhaa ja punaiset napit. 

Nämä maatuskat muuttivat uuteen kotiin, 

mutta vielä löytyy samaista kangasta turkoosilla pohjalla 

- sopisiko ne kenties omalle sohvalle?

Nappeja tyynyyn ommellessani esikoisemme kiinnostui moisesta puuhasta.  Mikäs siinä, eikun vaan tervetuloa tutustumaan neulan ja langan kiehtovaan maailmaan... Pistojen tekeminen onnistui niin mukavasti, että se kannusti siirtymään isompaan työhön. Veroviraston tervehdys saapui kuoressa mihin oli nyt mitä mainioin pistellä uusi kuva, suu ammollaan uikenteleva haikala...