uusi ajatus

Juhannus (ihan) maalla ja (ihan) omalla perheellä, se tuntui nyt täydelliseltä vaihtoehdolta. Tämän onnistuimme toteuttamaan ja saamaan. Kolme yötä somassa, pienessä  satavuotiaassa hirsimökissä, heräten linnunliverrykseen (haluan muistaa sen näin enkä tunnusta heränneeni pienen aamuvirkun raahaamaan kirjaan joka osuu silmäkulmaan puoli kuuden jälkeen aamulla...). Ensimmäisena aamuna teepussistani löytyi nämä sanat ja se tuntui suurelta viisaudelta, sattumaako?

Koetettaisiinko tavoitella tätä...

Ihmisten kohtaamisia kiireettä, ajatusten tuulettumista, kuulumisia... Pienten ja isojen hymyjä, elämyksiä. Massey Fergusonin ratin takana istuminen saa mielikuvituksen lentämään. Hyttys- ja mäkäräishyökkäys saa totaalisesti unohtamaan kaiken muun, paitsi liikkuko se koho? Entäpä kuinka hienoa onkaan päästä pesemään hampaat saunan kuistille, ilta-auringossa, ja purskauttaa se vesi isossa kaaressa suurimmalle mättäälle...  -Äiti, saanko tehdä näin?

Niitä valmiita kattauksia unohtamatta ja niitä suuresti arvostaen. Olimme onnekkaita, yhdistimme tämän kaiken. Miten niin suku on pahin? 

Viime metreillä ennen kotikatua lamppu syttyi ja päätin ottaa tarkkailuun sellaisen veikeän asian kuin innostuksen. Tutkailenpa sitä omasta näkövinkkelistäni... olin juuri päättänytkin opetella (taas jälleen) sanomaan pientä tärkeää sanaa; e-i, e-i, e-i... Se tuntuu kuuluvan arkisanastoon, mutta voisin välillä kohdentaan sen itsellenikin (näkökulmani innostukseen on siis kenties jo selvinnyt).

Onko se keskikesä nyt sitten jo ohitettu?

sateen ropistessa

Takuuvarmat keinot ilahduttaa itseään arkiväsymyksen iskiessä:

1. Hetki ystävän kanssa. 

Paikassa, jossa on lapsille mielenkiintoista tekemistä kera hyvän kaverin.

(täydelliseksi huokaisuhetken olisi tehnyt repusta löytynyt virkkuukoukku 

ja lankaa, mitkä löytyivät viereisestä repusta...)

2. Postipaketti Pikku Iidan Puodista.

Voi kuinka ilahdun siitä taidosta mikä puodin tädillä on paketteja laitellessa. 

Niin kauniita! Se on teekupposen paikka, ihailu somasta paketista 

ja sitten innolla avaamaan...

kesämekko

Pienen tyttösen  neulottu kesämekko ennätti valmistua juuri juhannusjuhliin ja kuvasin sen eilen omenapuun oksalla. Tämä ohje löytyi tästä aarteestani, 1940-luvulta peräisin olevasta Lasten neulevaatteita - lehdestä. Samainen lehti josta löytyy myös sievän takin ohje. Mekon lankana on egyptin puuvillaa, ihanan pehmoista (kestää jopa 60 asteen konepesun) ja väri turkoosi, haastaen samalla ne kaikki vaatekaapista löytyvät kauniit vaaleanpunaisen sävyt. Pidän mekon elävästä pinnasta joka muodostuu isolla helmineuleella. Mallissa viehättää myös pienet pussihihat ja rullalle kaartuva kaulus... 

Odotan hetkeä, 

että saan napattua pikkuneidistä valokuvan uudessa mekossaan,

liittääkseni sen sitten muistojen albumiin.. 

Leikkien lomassa koetin sovittaa mekkoa, 

silloin se ei aiheuttanut omistajassaan ihastusta,

mutta jospa ajoitus oli vain väärä...

huliviliviikko

Lämpöä ja liikkeessä oloa, sitä on sisältynyt kuluneeseen viikkoon. 

Vesileikkejä, hiekkakakkuja sekä megamäärä mäkäräisiä.

Naurua ja itkua.

Isoäidin uskomaton kärsivällisyys - mistä se kumpuaa?

 Vastustamaton kiusaus - sekaantua kesäteatteriin.

Se on heikkous, ainakin tällähetkellä.

Kuinka kiehtovaa se on, työväentalon aarteita pursuava ullakko.

Innostuneet ihmiset, silmien säteily ja tahto.

Yhtälössä vaan ei oikein tunnu toimivan alle neljä vuotiaat assistentit...

Kuinka en tullut ajatelleeksi sitä aiemmin?

Morsiussauna ja tyyni vedenpinta, kaunis ja lämmin kesäilta.

Kuinka hauskaa onkaan yllättää ystävä,

viettää porukassa arvoituksellinen päivä. 

Hymyjen täyteinen.

 

Toivottaen näin myötätuulta kesämorsiamen 

pian alkavalle todelliselle seikkailulle.

Talviturkin heitto harvinaisen aikaisin...

Toivon päivänä

meillä otettiin rauhallisesti. Aamu alkoi kuumemittarin etsimisellä ja se piippasikin esikoisen kainalossa todistaen lukeman kivunneen kuumeen puolelle. Stereoista kuului päivän mittaan useita muumisatuja, kolmea pientä porsasta, prinsessa ruususta... sekä vino pino kirjoja luettiin paranemisen nopeutumiseksi sekä olon helpottumiseksi. Ruokakauppareissullani poikkesin kirpputorille ja löysin sieltä ihania, vanhoja 60-70 lukujen lastenkirjoja pienen potilaan ilahduttamiseksi (Ruma ankanpoikanen, Peukaloliisa, Liisa Ihmemaassa, Sami Siili..). Löytyi sieltä myös somat, puiset aakkoset (50senttiä?!). Eestin kielellä. Lisäksi pari saksan kielistä lasten kirjaa joista askartelimme yhdessä potilaan kanssa kortteja. Kuvat niin vallan viehättäviä!

Innostuin myös ilahduttamaan koko perhettä uudella reseptillä (toivon mukaan se oli ilahduttamista..). Olin repäissyt ohjeen ohimennen jostain lehdestä, kaikki reseptit joissa on vuohenjuustoa on mielestäni kokeilemisen arvoisia. Lauantaipäivällisellä tänään, Vuohenjuusto-basilikapasta.

...ja lisäksi pienelle potilaalle naama, lintusarjaa osa 2.

 

Piha on nyt kauneimmillaan. Ihastelimme sitä tänään yhdessä. Sen vihreyttä ja vehreyttä! Kukkiva omenapuu ja syreeni ovat niin kauniita... Sekä lukuisat perennat joiden lajientunnistus selvitystyö on ihan retuperällä.

 

Toivon, 

että aamulla pieni mies olisi jälleen kunnossa ja  kuumetta ei enää olisi. 

Siten suuunnittelemamme lähtö mummolaan huomen illalla onnistuisi , 

kun pieni ihminen eri toten on sitä niin odottanut...

eväät lopussa

Kuinka saada enkä-kauttaan elävä lapsi syömään iltapalaksi talon viimeisen banaanin? 

Naama. Se on usein pelastus meidän perheessä. Jos epäilet iltapalahetken sujuvuutta tai haluat kuulla naurun, kun pieni ihminen istahtaa pöytään, rakenna naama. Ja sitä hauskempaa, kun tekijä itsekään ei tiedä mitä teos esittää. Tämän illan naama näytti iltapalastajan silmissä...

 

"Hei, tää on papukaija! Sillä on vihreet posket. 

Tää  on kolmedee, tän nokka tulee ulos ruudusta. 

Ihan niinkuin siellä elokuvissa, mutta ei niin pelottava."

...ja huomenna lähikauppaan.

Pyhäpäivät keskellä viikkoa ovat aivan loistavia!