voimaantumisen keinoja

Viikonlopun suunnitelmat muuttuivat, kun kuumemittarin lukemat nousivat esikoisen kainalossa liian korkealle. Harmillista, mutta seikka jolle ei vain mahda mitään eikä sen vuoksi kannata murehtia.

Viime aikoina olen huomannut uupumuksen yrittävän ottaa minua otteeseensa... Sitä vastaan taistellakseni päätin suunnata  kuopuksen kanssa lankakauppaan. Koen tarvitsevani terapianeuleen. Aikaa ei ole sen enempää kuin ennenkään, mutta haluan käsityön johon voin tarttua edes pienenä ohikiitävänä hetkenä, ja saada kokea sen rauhoittava vaikutus.

Näin helmikuun alussa Novitan (kevät/2012) uusimmassa lehdessä  kauniin kirjoneuleen. Milloin tuo mahtaisi valmistua, jos nyt aloittaisi? Otan siitä selvää...

Jo heti lankakaupan hyllyjen ääressä missä silmäni saavuttivat nuo kaikki kiehtovat värisävyt tunsin terapian alkaneeksi. Iski myös ahneus. Hankin varulta langat kahteen työhön. Nyt, kun kerta olen täällä. Ihan vaan varuiksi, ettei neulomisen voimaannuttava vaikutus lopu kesken. 

Ja bambupuikot. Ehdottomasti. Kesääkin jo ajatellen. Lentokoneessa ei kuulema saa kuljettaa  muunlaisia.

...ja alkuunkin jo pääsin, 204 silmukkaa on luotu ja kerroksiakin muutama takana.

Neulomisen lomassa pientä potilasta unohtamatta. Lukuhetket ovat yhteisiä lempihetkiämme.

Pienen potilaan lempilukemistoa, äidin vanha satukirja.

aikomuksia

Aamulla etsin pullataikinan ohjeen, tutkin kaappien kätköt löytyykö kaikki tarvittava. Päiväunien jälkeen suunnitteilla mukavaa yhteistä puuhaa perheelle ja makoisa hetki palkinnoksi.

Yksi puhelu. Yllätysvieraat oma lounaskattila kainalossa.
Sekä pullapitko. Oululaisen.
Kellarissa omena- ja karviaishillopurkkien rivistö.
Jääkaapissa vispikermapurkki.

Nostetaan pöytään kauniin suomalaisen lasimuotoilun kera.
...ja lopuksi ihmetellään kuinka vähän siivuja yhteen pussiin mahtuukaan?

Sunnuntaipäivää toisenlaiseenkin toteutukseen on vielä jäljellä,

                 päiväunia vasta nukutaan...