uusi ajatus

Juhannus (ihan) maalla ja (ihan) omalla perheellä, se tuntui nyt täydelliseltä vaihtoehdolta. Tämän onnistuimme toteuttamaan ja saamaan. Kolme yötä somassa, pienessä  satavuotiaassa hirsimökissä, heräten linnunliverrykseen (haluan muistaa sen näin enkä tunnusta heränneeni pienen aamuvirkun raahaamaan kirjaan joka osuu silmäkulmaan puoli kuuden jälkeen aamulla...). Ensimmäisena aamuna teepussistani löytyi nämä sanat ja se tuntui suurelta viisaudelta, sattumaako?

Koetettaisiinko tavoitella tätä...

Ihmisten kohtaamisia kiireettä, ajatusten tuulettumista, kuulumisia... Pienten ja isojen hymyjä, elämyksiä. Massey Fergusonin ratin takana istuminen saa mielikuvituksen lentämään. Hyttys- ja mäkäräishyökkäys saa totaalisesti unohtamaan kaiken muun, paitsi liikkuko se koho? Entäpä kuinka hienoa onkaan päästä pesemään hampaat saunan kuistille, ilta-auringossa, ja purskauttaa se vesi isossa kaaressa suurimmalle mättäälle...  -Äiti, saanko tehdä näin?

Niitä valmiita kattauksia unohtamatta ja niitä suuresti arvostaen. Olimme onnekkaita, yhdistimme tämän kaiken. Miten niin suku on pahin? 

Viime metreillä ennen kotikatua lamppu syttyi ja päätin ottaa tarkkailuun sellaisen veikeän asian kuin innostuksen. Tutkailenpa sitä omasta näkövinkkelistäni... olin juuri päättänytkin opetella (taas jälleen) sanomaan pientä tärkeää sanaa; e-i, e-i, e-i... Se tuntuu kuuluvan arkisanastoon, mutta voisin välillä kohdentaan sen itsellenikin (näkökulmani innostukseen on siis kenties jo selvinnyt).

Onko se keskikesä nyt sitten jo ohitettu?