.. paistoi pienen kirkkosalin toisesta rivistä. Se olin minä, kummitäti, joka omaa tuon merkkivalon mikä paljastaa tunneskaalan ilosta suruun, liikutuksesta riemuun. Myös sääolosuhteet ovat luettavissa nenän väristä oli pakkanen tai helle väri on sama, punainen. En ole ikinä saanut selville miten voin liikuttua niin monenkirjavissa tilanteissa. Onnekseni osaan jo nauraakin (tarvittaessa) tälle herkkyydelleni ja lähipiirissä kukaan ei enää kummastele tuota kyynelten virtaa. Mutta kuinka voisikaan estää kyyneleitä (eikä tarvitsekaan), kun konfirmoitu tarttuu kitaraan ja säestää upeasti oman konfirmaatiolaulunsa. Niin kaunista...
Ihana nuori. Rakas ihminen.
 |
| sunnuntaina 29.toukokuuta 2011 |
 |
| Juhlavieras sievässä takissa ja isotädin virkkamassa kesähatussa (ohje;Novita kesä 2011) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti