Istun vanhan talon verannalla.
Ulkona, pihanurmikolla juoksentelee pieni mies.
Katselen hänen touhujaan, samalla syöttäen pientä vauvaa, tyttövauvaa.
(Ystäväni uni 2009)
(Tälläisen unen näkemisestä kertoi minulle ystäväni reilut pari vuotta sitten. Hän ei unen näkemishetkellä vielä tiennyt, että olimme tehneet kaupat vanhasta rintamamiestalosta, ei edes tiennyt meidän sellaista katselevan. Eikä siitä vauvan tulosta ollut vielä tietoakaan, kenelläkään - perin merkilliseltä tuntui silloin kuulla tuo uni, kuinka ihmeellinen onkaan unien maailma...)
Veranta on suosikkipaikkojani kodissamme. Se on mielestäni niin kaunis (varmaankin se valoisuus tekee siitä erityisen viihtyisän) ja kuinka se toivottaakaan lämpimästi tervetulleeksi kotiin saavuttaessa (varsinkin näillä keleillä). Pidän myös tämän pienen tilan somistamisesta, se on helpoiten hallittavissa muihin huoneisiin nähden. Vaikka suunnitelmia olisi enemmän kuin ehtii toteuttaa... Nyt olen erityisen iloinen siitä, että männyn värinen väliovi sain kauan odotetun valkoisen värin ja kellertävät lasiruudut vaihtuivat kirkkaisiin. Nyt valo pääsee sisään myös eteisen puolelle. Kiitos puuhakkaalle lomailijalle.
Kuvittelen jo kuinka ihanalta näyttää syysiltoina verannalle sytytetyt kynttilät, nyt kun niitä voi ihailla myös oven ikkunoista...
Sain myös valmiiksi puuttuvan kolmannen verhon verannan ikkunaan. Vanha suksisauvahan on paikallaan odotellut verhoa jo jonkin aikaa. Virkkasin tämän kirppispellavan reunaan pitsin, kun sitä kalastajan lankaa sattuu olemaan vielä siinä mahdottoman suuressa rullassa eikä sopivan levyistä pitsiä valmiina kaapeista löytynyt. Tämän reunapitsin mallin löysin Mary Oljen kauneimmat pitsit kirjasta.
Taidankin istahtaa verannalle vielä hetkeksi - kupponen teetä vai lasi valkoviiniä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti